Mihi.fi:n syyskausi 2015 – tilastoyhteenveto

MihimestariFaktat, Yleinen

On aika kurkata ensimmäistä MIHIi.fi -lukukautta tilastojen valossa. Kausi alkoi elokuussa ja päättyi nyt joulukuun alkupuolella. Saimme runsaassa neljässä kuukaudessa aikaan seuraavaa:

Se tärkein luku, eli MIHI-passin hakeneiden määrä

Yhteensä 442 jäsentä saatiin mukaan! Turusta tulee valtaosa, eli 306 MIHI-passin hakenutta nuorta, kun muille kunnille lukema näyttää 136. Keskimäärin n. 100 passihakemuksen täyttänyttä per kuukausi, eli 3-4 päivässä!
Postitoimipaikkojen mukaan jäsenmäärät

Sivuston kävijämäärät elokuu-joulukuu 2015

Alkustartti oli mahtava, kun MIHIläiset kiersivät infoamassa mm. kouluissa. Loppua kohti kävijämäärien kasvu hidastui kaikilla tasoilla, mutta silti saimme 4,5 kuukauteen sivuille lähes 33 000 nuorta ja heidän vanhempaansa! Se tarkoittaa 7268 kävijää per kuukausi ja lähes 250 päivässä!
 
Sivustokävijät_2015

Sivuston suosituimmat sisällöt elokuu-joulukuu 2015

Ei ollut yllätys, että sivustolta katsottiin n. 6500 kertaa konkretiaa – liikuntavuoroja! Missä ja mitä pääsi harrastamaan maksutta.
Suosituimmat sivut_2015

Facebook-sivujen tykkääjät elokuu-joulukuu 2015

Kasvu on ollut tasaista myös Facebookin puolella. Loppulukema näyttää nyt 307:ää, joista valtaosa on vaikeinta ja tärkeintä kohderyhmää, eli 13-19 -vuotiaita nuoria!
Mihi_FB

Mihin poppoo toivottaa nyt kaikille MIHIläisille ja muille oikein rauhaisaa joulua ja kivaa Uutta Vuotta 2016! Tammikuussa starttaa taas maksuton liikunta Turussa ja 10 muussa lähikunnassa kaikille 13-19 -vuotiaille. Tulehan messiin!