Elsa: lätkä on kivaa!

Taija HäggFiilikset

Maanantai-ilta kietoutuu pimeyteen, mutta Varissuon jäähalli kakkoskenttä on täynnä innokkaita pelaajia. MIHIn liikuntavalikoima on entistäkin upeampi, sillä nyt MIHIssä pääsee harrastamaan myös jääkiekkoa! Lätkävuoroa oli ensimmäistä kertaa testaamassa 15-vuotias Elsa, joka oli tullut mukaan kaverinsa suosituksesta. Elsa kertoo, että on aina tykännyt luistelemisesta ja jääkiekosta, joten Easyhockey on hänelle juuri sopiva harrastus.
MIHIn jääkiekkotreeneissä pelataan rennolla meiningillä, joten tärkeintä on pelaamisen ilo ja hyvä fiilis! Mukaan treeneihin tarvitset ristikkokypärän, luistimet, mailan ja kaulasuojan. Tässä ryhmässä ei tarvitse olla mikään jääkiekkomaisteri, joten mukaan voi tulla milloin tahansa kesken kauden.
Jääkiekkotreenejä on MIHIssä kaksi. Maanantaisin on TUTO Hockeyn vetämä vuoro Varissuon jäähallilla klo 18.30-19.30 ja sunnuntaisin taas TPS Juniorijääkiekon vuoro Impivaaran jäähallilla klo 9.55-11.00. Reitti Varissuon jäähallille on hieman jännittävä, sillä halli sijaitsee keskellä kalliota 40 metriä maanpinnan alapuolella. Iltaisin kulku hallille on Suurpäänkadun puolella sijaitsevan autorampin kautta. Jos tulet treeneihin kävellen tai bussilla on marssijärjestys halliin seuraava. Ensin kävellään autorampin sivua pitkin suurelle liukuovelle, joka aukeaa autojen saapuessa oven kohdalle. Liukuovesta sujahdetaan sitten suureen kalliokäytävään, jota pitkin autot ajavat jäähalliin. Käytävän reunaa pitkin kävellään sitten parkkihalliin, jonka perällä oleva ovi johtaa itse jäähalliin. Ihan niin helpolla ei pukuhuoneisiin vielä päästä, sillä edelleen on taivallettava pari käytävän ja kanttiinin läpi. Jäähallissa on kaksi kenttää ja monta pukuhuonetta. Oman kenttäsi ja pukuhuoneesi löydät infokopin ikkunassa olevasta näyttötaulusta.
TUTOn vuorolla ohjaaja Tino Turto kokoaa tunnin alussa ryhmän pukukoppiin. Siellä hän jakaa pelipaidat ja kyselee, mitä ryhmäläiset sillä kertaa haluavat tehdä. Välillä vuorolla pelataan koko kentän peliä ja välillä taas niin, että kenttä on jaettu kahtia nuorempien ja vanhempien pelaajien kesken. Näin kaikki pääsevät pelaamaan oman tasoistensa pelaajien kanssa. Pääasia on että kaikilla on kivaa, sanoo Tino. Tervetuloa mukaan pelaamaan!